Museovirasto myönsi talvella 2021 4 800 euron avustuksen Paimion Sähkömuseosäätiön Leikkispitte-hankkeelle. Sähkömuseosäätiö toimii Leikkispitte-hankkeen koordinaattorina ja päävastuullisena toimijana. Hankkeen toteutus tehdään kuitenkin paikallisesti laaja-alaisena yhteistyönä. Leikkispitte-hankkeen keskeisenä tavoitteena on tuottaa ja tuoda esiin entisajan paimiolaista leikkiperinnettä: ennen kaikkea siihen liittyviä paikkoja, tapoja ja käytänteitä. Samalla kerätään myös kuva- ja haastatteluaineistoa, jota voidaan hankkeen loputtuakin jakaa yleisesti nähtäville ja kuultaville.
Kokoamme tälle sivulle hankkeen aikana kerättyä haastattelu- ja kuva-aineistoa ja julkaisemme ttunnelmia hankkeen etenemisestä.
Videotaltiointeja lokakuussa
Julkaistu 22.10.2021
Kevään, kesän ja alkusyksyn aikana Sähkömuseon Leikkispitte-hankkeessa on kerätty tietoja siitä mitä erilaisia leikkejä Paimiossa on viimeisten vuosikymmenten aikana leikitty. Leikkilistasta poimittiin muutamia erityyppisiä leikkejä, kuten Peilissii, Kirkonrotta ja erilaisia ruutuhyppelyitä. Videoinnit tehtiin torstaina 21.10. eri puolilla Paimiota – parantolan, Jokelan koulun ja Museomäen piha-alueilla. Syyssateiden keskeille osui sopivasti poutajakso, jonka aikana kuvaukset saatiin vietyä onnistuneesti läpi.
Kuvausten käsikirjoituksesta ja spiikkauksesta vastasi Merita Seppälä ja kuvauksesta sekä editoinnista Kari Paananen. Pääosan esittäjiksi eli leikkijöiksi saatiin viisi innokasta paimiolaislasta.
Lounais-Suomen Sähkö-Osakeyhtiön lasten muistoja
Julkaistu 3.7.2021
Tähän on koottu tarinoita haastatteluista, joita tehtiin Sähkömuseon vuoden 2021 teemanäyttelyä Kehikosta Kiilaan – Sähköyhtiön lapset varten.
”Tämä oli ihmeellisen sellainen kuin sosiaalitoimisto olisi ollut siihen maailman aikaan. Kyllä muissakin yrityksissä on ollut, mitkä kaikki edut sittemmin on poistettu. Täällä oli aivan superhienot edut mielestäni kaikki meidän vanhemmillemme ja sitä myötä lapsille. Jos jonkun tarvitsi kuljettaa jokin tavara jonnekin, sai lainata yhtiön kuorma-autoa. Kuski tuli ajamaan. Mitä apua vain tarvitsi, kyllä yhtiöltä sai apua. Porukalla ihmiset tekivät ilman työnantajaa tietty keskenään kaikki hommia. Ja jos tarvitsi, kun oli puuverstas, kun kaikkia rakennushommia tehtiin, niin sitäkin verstasta sai iltaisin käyttää. Siellä oli koneita. Sinne sai mennä tekemään, jos jotakin tarvitsi tehdä. Tiloja, tarvikkeita, koneita, autoja ja vehkeitä sai lainata.”
”Välillä siitä oli ylpeä, että oli Sähköyhtiöltä. Koulussakin vähän katsoivat, kun meitä kuskattiin. Toiset tulivat kilometrien päästä ja meitä tuotiin autolla tästä kilometrin päästä. Vähän oli ylpeyttä välillä, kuinka hyvin meitä hoidetaan ja kuinka hyvin tämä yhteisö toimii. Mutta se jäi taka-alalle. Emme me sen kanssa koulussa ylpeilleet. Oli mukava kuulua näinkin suureen, tämähän oli suurin Paimiossa siihen aikaan tällainen yhteisö.”
”Leikimme rappukäytävässä barbien kanssa tytöt keskenään. Muistan, kuinka haaveilin, kun joskus tulen isoksi, että muutan kerrostaloon, koska se oli olevinaan niin hienoa. Nyt olen 40 vuotta asunut kerrostalossa, enkä tiedä onko se niin hienoa enää.”
”Se, mitä teimme lapsena porukassa, oli, että hiihdimme Askalan voimalaitokselle. Täältä meni latu, en tiedä pitikö yhtiö sitä yllä, se lähti korjaamolta sieltä, mistä lähtee Spurilantie. Se meni Spurilantien reunaa ja mäkeä ylös, ja sitten sieltä meni yksisuuntainen latu sinne, täältä on varmaan seitsemän kilometriä Askalaan. Siellä oli lopussa sellainen hirvittävä alamäki, kun se laskee jokinotkoon. Sitten mentiin voimalaitoksen sillan yli ja siellä oli mökki, missä oli sitten sunnuntai- tai lauantaiaamupäivisin täti, joka keitti kuumaa mehua. Kuuman mehun voimalla me hiihdimme sinne lapset porukassa. Totta kai joskus vanhempienkin kanssa, mutta kyllä yleensä lapset vetivät yksinään. Ei se ollut mitenkään outoa, että lapset vetivät neljätoista kilometriä ja vanhemmat olivat jossain muualla.”
Paimion Sähkömuseo 