Sähkömuseon perinteiseen Joulukahvitapahtumaan kokoontuvat niin talkoojoukko Museomuurahaiset (eli virallisemmin Sähkömuseoveljet ja -sisaret) sekä säätiön hallituksen jäseniä. Tällä kertaa Joulukahvit (ja -glögit) juotiin upeassa arkkitehtoonisessa ympäristössä, Paimion parantolassa, jossa tarjoiluista vastasi Ravintola Toivo. Glögien ja kahvien ja joulutorttujen lisäksi saatiin kuulla myös tarinoita siitä minkälaisen panoksen osa museomuurahaisista on työurallaan tehnyt parantolan sähköteknisissä projekteissa.
Perinteiseen tapaan tilaisuudessa luovutettiin myös vuoden tunnustusmitali. Säätiön hallitus oli päättänyt myöntää sen Veikko Malaskalle, joka työuransa teki niin Sähkölähteenmäen kuin Paimion kaupunginkin palveluksessa. Museomuurahaisissa Malaska on ahkeroinut jo vuosikausia.



